Aloitan ehkä hassulla aiheella, mutta jotenkin on alkanu töissä mietityttämään ihmisten lasten kasvatus metodit. Päivittäin tulee nähtyä kyllä kaikenlaista vanhempaa.. On tosi jämptejä ja asiallisia ja sitten on se toinen ääripää. Huh! Täysin pikku Pirjo-Pettereidensä armoilla olevat ihmisparat jotka yrittää saada lapsiaan hallintaan sillä viimeisellä oljenkorrella, lahjonnalla. Ensin pyydetään, sitten suostutellaan, uhkaillaan ja kun mikään muu ei enää auta niin lahjotaan. "Lähdetään nyt, niin isi ostaa sulle jätskin"! Välillä meinaa savu nousta korvista.
Okei, mulla ei ole omia lapsia vielä, mutta ei se lasten kasvatus mitään avaruustiedettä voi olla! Meidän kotona, kun äiti sanoi, että nyt mennään, niin siinä ei paljon tulkinnan varaa jäänyt. Lapsille pitää olla johtaja, ei kaveri ja jos lapselle annetaan liikaa omaa päätäntä valtaa, niin eihän siitä mitään tule. Ei pieni lapsi tiedä mikä on oikein ja mikä väärin.
Eläimet on aika samanlaisia, kun pienet lapset. Nyt ensimmäistä koiraa kasvattaessani voin myöntää, että toisinkin olis voinu jotkut asiat tehdä, mutta onneksi meiän hauva on vasta vajaan vuoden, niin ehtii muuttaa asioita vielä monta kertaa parempaan suuntaan. Meidän "ongelmana" on, kun annan käskyn, se ei tehoa aina ensimmäisellä kerralla mikä on todella ärsyttävää. Vasta toisella kerralla tai joskus jopa kolmannella, menee viesti perille. Eli liian lepsuja on oltu.. Toivottavasti aika kun koittaa niin osaan olla johdonmukainen jämpti vanhempi omille lapsilleni, siihen asti harjoittelen koekoirallani vanhemmuuden saloja ja yritän oppia muiden virheistä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti