Syys masentelua

Aina syksyllä kun illat alkaa pimetä, mulla meinaa pää hajota tähän synkkyyteen. Kaikki normaalit päivittäiset asiat tuntuu ylitsepääsemättömiltä. Meinaa vaan väsyttää ja ärsyttää. Ihmissuhteetkin kärsii. Olisin ihan superilonen jos keksisin jotain apuja tähän ongelmaan. Monivitamiinipillerit ei tunnu auttavan.. shoppailu kyl piristäis, mut se ei oo meiän köyhien hommaa ollenkaan. Harmi! Tilaamani Hills 3 piristää onneks edes vähän aikaa. Jos jollain on hyviä vinkkejä niin saa kertoa.. oon valmis kokeilemaan melkeen mitä vaan. :)

Hei, meinasin unohtaa! Joulun odotus piristää kyllä pikkusen, mut toisaalta oon vielä niin lapsen mielinen, että tää kuukauden odotus on ihan täyttä tuskaa. Oon luonu kotiin jo vähän joulun tunnelmaa koristelemalla palloilla ja köynnöksillä.. ja tietty kynttilöillä. Vielä kun sais lunta maahan..

Voi meiän PIENTÄ reissaajaa

Harmittaapas todella kun olin aamulla niin väsy etten jaksanut herätä viemään koiraa lenkille. Heräsin vasta 9 ja eihän siinä ehtinyt enää kun laittaa ittensä valmiiks töihin lähtöön. Tiedoksi vaan kaikille jotka nyt pitää mua eläinrääkkääjänä, että me asutaan maalla ja koira pääsee kyllä halutessaan aina pihalle touhuamaan. :) Tajuan myös sen, että omatoiminen liikunta ei pelkästään riitä koiralle.
Mutta itse asiaan.. jäi kyllä huono omatunto, mut aina ei vaan jaksa kaikkea. Nytkin on tullu tehtyä töitä sen verran ja kolme kertaa viikossa käyn liikuttamassa vuokraheppaa, että aikaa ei vaan hirveästi jää. Koiran laatuaika pitää nipistää omasta rentoutumisesta. Ihanne kyllä olisi, että ehtisin aina kerran päivässä käydä hauvan kanssa lenkillä 1-2 h. Vaatii kyllä aikamoista organisointia.

Töissä oli ihan normaali tylsähkö päivä, kun en tajunnut ottaa mitään kirjaa mukaan. Onneksi iltapäivälle oli vähän enemmän toimintaa, niin aika kulki jollain lailla. Toimintaa oli kyllä, kun lähdin töistä ja hakemaan puoliskoani pikkujoulujen jälkimainingeista Kalliosta.. Olen siis vasta-alkaja Helsingissä suhaamisessa. Perillä mua odotti yks raasu huuli turvonneena ja ilman lompakkoa, joka oli päässy yöllä hukkumaan.
Niin hellyyttävä näky, että en voinut kun nauraa. "Päätin", että ilman "hallitusta" toi nallekarhu ei enää liikenteeseen lähde.. Noin siinä käy, kun ei oo kukaan huolta pitämässä.
Oli kyllä ikävä, kun viimeksi perjantai aamuna pikasesti nähtiin.. Tuolla se nyt onneksi pahnoissa tuhisee ja taidanpa tästä itekin mennä.. Öitä!

Töissä havaittua

Aloitan ehkä hassulla aiheella, mutta jotenkin on alkanu töissä mietityttämään ihmisten lasten kasvatus metodit. Päivittäin tulee nähtyä kyllä kaikenlaista vanhempaa.. On tosi jämptejä ja asiallisia ja sitten on se toinen ääripää. Huh! Täysin pikku Pirjo-Pettereidensä armoilla olevat ihmisparat jotka yrittää saada lapsiaan hallintaan sillä viimeisellä oljenkorrella, lahjonnalla. Ensin pyydetään, sitten suostutellaan, uhkaillaan ja kun mikään muu ei enää auta niin lahjotaan. "Lähdetään nyt, niin isi ostaa sulle jätskin"! Välillä meinaa savu nousta korvista.

Okei, mulla ei ole omia lapsia vielä, mutta ei se lasten kasvatus mitään avaruustiedettä voi olla! Meidän kotona, kun äiti sanoi, että nyt mennään, niin siinä ei paljon tulkinnan varaa jäänyt. Lapsille pitää olla johtaja, ei kaveri ja jos lapselle annetaan liikaa omaa päätäntä valtaa, niin eihän siitä mitään tule. Ei pieni lapsi tiedä mikä on oikein ja mikä väärin.

Eläimet on aika samanlaisia, kun pienet lapset. Nyt ensimmäistä koiraa kasvattaessani voin myöntää, että toisinkin olis voinu jotkut asiat tehdä, mutta onneksi meiän hauva on vasta vajaan vuoden, niin ehtii muuttaa asioita vielä monta kertaa parempaan suuntaan. Meidän "ongelmana" on, kun annan käskyn, se ei tehoa aina ensimmäisellä kerralla mikä on todella ärsyttävää. Vasta toisella kerralla tai joskus jopa kolmannella, menee viesti perille. Eli liian lepsuja on oltu.. Toivottavasti aika kun koittaa niin osaan olla johdonmukainen jämpti vanhempi omille lapsilleni, siihen asti harjoittelen koekoirallani vanhemmuuden saloja ja yritän oppia muiden virheistä.

Alku

Päätin alkaa kirjoittaa omaa blogia kun irc-galleria muuttui lopullisen typeräksi, niin ei enää sinnekään voi rustailla. Mussa on aina asunut pieni kirjailija/jutun kertoja, mutta sattuneesta syystä kertojanlahjani ovat kuihtuneet ja toivon mukaan saan ne heräteltyä nyt oman blogin myötä.

Olen siis 21 vuotias nainen isolla N, joka monien mutkien jälkeen päätyi takaisin omille juurilleen.. maalle. Kaupungissa tuli eleltyä jokuset vuodet ja pikku lenkki tuli tehtyä Hausjärvellä, mutta ainut oikea paikka on lapsuudenkotini Hyvinkäällä. Täällä nyt asustelen avomiehen, koiran ja 2 kissan kanssa ja elämä voisi tuskin olla leppoisampaa.. Tai voisi.. Kunhan hankin ne kuuluisat hepat, lampaat ja kanat, niin virallisen emännän virka voi alkaa. Mutta siihen asti tämä riittää.